Tänään pennut tulivat neljä viikkoa ja edelleen täytyy vaan päivitellä kuinka aika rientää ja kuinka nopeasti ne kehittyvät. Enää en hermoile, että maito ei riitä, tilalle hiipii ajatukset, että sitähän tulee ihan liikaa, ja annankohan ruokaa sopivasti ja ja ja, ei ihan pienimmästä päästä taida olla meidän kaverit:

Sintti          1938g

Vinku         2175g

Salama     2245g

Tankki       2422g

Pentu        2303g

Mutta ainakin nuo vaikuttavat tyytyväisiltä. Ja ihmeiden aika ei ole ohi: Salama päihitti Tankin syömisessä, kuppi oli ennemmin tyhjä vaikka aloitti syömisen vähän myöhemmin.

Kovasti nuo mennä viipeltää. Aidan takana huudetaan yhdessä, että päästään aitauksesta vapaaksi. Mä olenkin täällä tehnyt luonneanalyysiä. Kaikki ovat keskenään aika tasaisia, mutta tietenkin jokaisella on sellaisia erityispiirteitä. Salama on sellainen äitin poika, nautiskelija, mutta kyykyttää siskonsa heti kun haluaa. Tankki puolestaan on rohkea tutkiskelija, Pentu taas sellainen riiviö, Vinku sylikoira ja Sintti leikkisä. En ole vielä pystynyt tekemään päätöstä, että mikä niistä sitten tulee jäämään meille, kaikki kelpaisi.

Salamalla kävikin tänään vieraita. Herra oli kyllä hieman unelias vierailun ajan, mutta kyllä siitä tykättiin :)

Keskiviikkona siirrettiin meidän lampaat sisätiloihin. Kaksi kylläkin joutui lampaitten taivaaseen tai siis pakastimeen, ihan miten kukin haluaa ajatella, mutta muut kuusi ovat nyt Tainan hellässä huomassa. Olivat kuulemma olleet ihan tyytyväisen oloisia päästessään sisätiloihin.

Ja tänään sain aikaiseksi varata pennuille ajan terveystarkastukseen ja silmäpeilaukseen, ne olisi sitten edessä marraskuun eka viikolla, jokohan pitäisi ruveta jännittämään niitä.