Viime viikonloppuna meillä oli pentutreffit Likan, Tankin ja Micon kanssa. Sirpa ja Pekka tulivat kisaamaan Laukaaseen ja samallahan sitten tietenkin piti tavata kun tänne asti tulivat. Myös Taina kisasi ja otti Tankin mukaansa. Hienosti kyllä pennut käyttäytyivät, eivät pelänneet yhtään hälyssä ja kaikki koirat ja ihmiset olivat niistä niin ihania. Hienosti leikkivät keskenään, varsinkin Likka ja Mico, Tankkia olisi kiinnostanut vähän käydä tutkimassa kaikkea muuta jopa leikin tiimellyksessä. Ja pitihän siskojen vähän ojentaa velipoikaa, kun välillä niin röyhkeäksi heittäytyi.

Olipa ihana nähdä Micoa! Kyllä ne vaan kahdessa viikossa kasvaa valtavasti. Mico oli saanut jalkoja, meiltä lähtiessään näytti niin pitkärunkoiselta, mutta nyt oli kasvanut korkeutta. On se kyllä niin komee. Kyllä siitä vaan agilitykoira tulee, suoritti vahingossa minimuurin aivan puhtaasti. Ja kiitos Sirpalle ja Pekalle treffiseurasta sekä lämpöisestä glögistä ja pullasta ; )

Treffeiltä Tankki lähtikin meidän hoiviin. Kyllä meno yltyi välillä aika villiksi kun keskenään pelasivat ja saivat äitinsäkin innostumaan ralliin mukaan. Kyllä ne sitten kahdentoista aikaan yöllä vähäksi aikaa hiljeni. Yöllä kahden aikaan herättiin hillittömään vinkulelun vingutukseen. Ei mikään miellyttävin ääni kuunnella keskellä yötä. Kyllä Tankki vielä muisti, että täällähän mä vielä vähän aikaa sitten asustelin, oli kuin kotonaan ja huvittavaa oli, että yritti Kukan nisille, mutta eipä sille tarjoilua herunut.